Category Archives: Okategoriserade

M&M: Vuoden toimisto -tutkimus alkaa jälleen – tällä kertaa tutkimuksessa pureudutaan myös koronakriisin vaikutuksiin

Pohjoismaiden suurin markkinointiviestintätutkimus Vuoden toimisto 2021 -tutkimus käynnistyy 22. syyskuuta. Tutkimus mittaa asiakastyytyväisyyttä, koronakriisin vaikutuksia ja ostojen tilannetta ensi vuoden kevättä silmällä pitäen. Tutkimuksessa selvitetään myös markkinan trendejä.

Vuosittaisesta Vuoden toimisto -tutkimuksesta vastaava analyysi- ja konsulttiyritys Regi toteuttaa tutkimuksen Suomessa viidettä kertaa. Markkinointiviestinnän ostajat antavat tutkimuksessa oman näkemyksensä toimistoyhteistyöstä ja markkinasta. Alma Media toimii tutkimuksen mediakumppanina.

”Syksyn tutkimus sisältää paljon uutta. Tutkimus tulee antamaan monta vastausta ja valaisemaan monia yhteyksiä ja seurauksia koronakriisistä”, kertoo Regin toimitusjohtaja Robert Skölfman tiedotteessa.

Vuoden toimisto -tutkimuksen vastaajina ovat toimistojen asiakkaat eli markkinointipäättäjät. Viime vuonna tutkimukseen osallistui yli 60 toimistoa ja kilpailuun asti ylsi 59 toimistoa. Vuoden 2020 tutkimuksen vastaajamäärä kasvoi merkittävästi, sillä vastauksia kertyi 1046 kappaletta.

Helmikuussa pidetyssä palkintogaalassa parhaina toimistoina palkittiin Frankly PartnersAgency LeroyOikio Digital Performance AgencySuomen DigimarkkinointiTBWA\HelsinkiGrano DieselSherpaIUMLataamo Group ja Republic of Communications.

Ville Perttula, Markkinointi & Mainonta, 9.9.2020.

M&M: Regin tutkimus – Markkinointiviestinnän ostajista puolet uskoo, että kriisi kestää puoli vuotta tai vähemmän

Vastaajista 41 prosenttia uskoo markkinointi-investointiensa säilyvän muuttumattomina.

Vuoden Toimisto -tutkimuksesta vastaava ruotsalainen tutkimusyhtiö Regi on toteuttanut tutkimuksen markkinointiviestinnän ostajien parissa huhtikuun 2020 aikana yhteistyössä Alma Median, Marketing Finlandin ja Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liiton MTL:n kanssa.

Tutkimuksen perusteella ostajat ovat keskittyneet sisäiseen kriisin hallintaan. Kysymykseen siitä, mitä toimenpiteitä koronaviruksen vuoksi tehdään juuri nyt eli lähikuukauden aikana, enemmistö vastaajista totesi, että fokus on etätyöskentelyssä ja lomautuksissa tai irtisanomisissa. Neljäsosa kertoi, että myös yrityksen markkinointiviestinnän tai tarjonnan sopeuttaminen on ajankohtaista.

Koronaviruskriisin myönteisiä vaikutuksia ovat markkinointiviestinnän ostajien mielestä digitalisointi ja vähentyneen matkustuksen ja kulutuksen positiiviset vaikutukset ympäristöön. Markkinointiviestinnän ostajat, kuten toimistotkin, olettavat myös digitaalisen kommunikaation lisääntyvän. Mitä negatiivisiin vaikutuksiin tulee, eniten mainintoja saivat taloudelliset vaikutukset, kuten työttömyys ja konkurssit.

Kun vastaajilta kysyttiin, kuinka kauan he olettavat kriisin kestävän, kolmasosa ennusti yhtä vuotta. Kuitenkin suurempi osa markkinointiviestintäalan ostajista ajattelee myönteisemmin. Jopa 51 prosenttia vastaajista uskoo, että kriisi kestää puoli vuotta tai vähemmän. Vain kuusi prosenttia vastasi, ettei tiedä.

Runsas puolet ostajista on saanut ohjeita muuttaa investointejaan markkinointiviestintään. Vastaajista 41 prosenttia kertoi, ettei muutoksia ole tehty, ja loput eivät osanneet sanoa tai halunneet vastata.

Kysymykseen siitä, miten markkinointiviestinnän investoinnit muuttuvat seuraavan vuosineljänneksen aikana, 41 prosenttia vastaa sen säilyvän muuttumattomana. Noin puolet uskoo vähennyksiin.

Miten markkinointi investointinne tulevat muuttumaan tulevan kvartaalin aikana?

”Lähikuukausien kielteisistä luvuista huolimatta tutkimus osoittaa, että tilanne voi helpottua puolen vuoden sisällä”, sanoo Regin perustaja ja toimitusjohtaja Robert Skölfman tiedotteessa.

Hän kuvailee tilannetta juuri nyt haastavaksi ja markkinointiviestinnän investointeja epävarmoiksi.

”Kysymykseen siitä, milloin markkinointiviestintäpanostukset taas kasvavat, vastaa viidesosa jo ’kvartaalin kuluttua’ ja 32 prosenttia ’puolen vuoden sisällä’. Jäämme seuraamaan, miltä tilanne näyttää kesän jälkeen. Tilanne voi jopa parantua jo neljännelle kvartaalille”, Skölfman sanoo.

Tutkimuskyselyyn vastasi 93 markkinointiviestintäalan ostajaa Suomessa ja Ruotsissa välillä 7.4.–27.4.2020.

Maarit Alkula, Markkinointi&Mainonta 12.5.2020

M&M: Regi tutki – Markkinointialan toimistoista osa on pahassa ahdingossa – monen kassa kestää kuitenkin kuukausia ja irtisanomisia miettii harva

Tuore tutkimus osoittaa sen, minkä kaikki jo tiesivät: korona ahdistaa liki koko markkinointialaa. Tosin tilanne ei ole täysin synkkä.

Tutkimusyhtiö Regin ja Alma Median yhteistyössä tekemä tutkimus kertoo karua kieltä koronaviruksen vaikutuksista markkinointialan toimistoihin. Käytännössä kaikki kyselyyn vastanneista toimistoista sanoo vaikutusten olevan juuri nyt kielteisiä tai erittäin kielteisiä. Hyväksi onneksi valtaosa toimistoista sanoo voivansa operoida vielä puolikin vuotta nykytilanteessa ilman huolta rahoituksesta.

Peräti 70 prosenttia kertoo suunnittelevansa lomautuksia, mutta irtisanomisiin on joutunut menemään vain kourallinen yrityksistä. Toukokuusta eteenpäin noin kolmannekselle irtisanomiset voivat tulla kysymykseen.

Toimeksiantoja ovat menettäneet niin ikään lähes kaikki, yhdeksän kymmenestä. Hamaan määrittelemättömään tulevaisuuteen lykättyjä toimeksiantoja on vielä hieman useammalla. Lisäksi toimeksiantojen muutoksia ja pienempiä budjetteja on kokenut valtaosa.

Sopimusten irtisanomisilta sen sijaan ollaan melko hyvin vältytty. Kaksi kolmesta ei ole menettänyt ainuttakaan asiakasta. Noin 30 prosenttia vastasi menettäneensä ”muutaman”.

 

Jotain hyvääkin. Koronakriisin keskellä on tunnistettu myös myönteisiä vaikutuksia. 

Kello kuitenkin tikittää. Vastanneista 15 prosenttia sanoo voivansa jatkaa toimintaa alle kaksi kuukautta ilman lainaa, muuta rahoitusta tai valtion apua. Positiivisena merkkinä lähes puolet sanoo pystyvänsä tähän 2-6 kuukautta ja yli joka kolmannen talous on niin vahva, että se kestää ongelmitta yli puoli vuotta.

Elpymistä haetaan eniten tuote- ja palvelukehityksen kautta. Liiketoiminnan varmistamiseksi joka kolmas sanoo huolehtivansa asiakkaistaan ja vajaa kolmas sanoo karsivansa kuluja.

Lisärahoitusta aikoo hakea joka toinen. Näistä toimistoista Business Finlandin tukea hakee 90 prosenttia ja reilu viidennes pankkilainaa.

Tutkituista toimistoista noin kahden kolmasosan myyntikate on 2,5 miljoonaa euroa tai alle. Mainostoimistoja oli mukana eniten, 40 prosenttia vastanneista.

Regi tunnetaan Vuoden toimisto -tutkimuksestaan, joka on viime vuosina vakiinnuttanut paikkansa Suomessa.

M&M on osa Alma Mediaa.

M&M: Regi tekee pikatutkimuksen alan toimijoille – Miten nykytila vaikuttaa toimistoihin ja markkinointiviestintäalaan?

Suomessa toteutettavasta Vuoden Toimisto -tutkimuksesta vastaava Regi haluaa tukea markkinointiviestintäalan toimintaa kokoamalla ja jakamalla tietoja tutkimuksen avulla. Tutkimus aloitetaan 6. huhtikuuta ja tulokset julkistetaan nopeasti jo 17. huhtikuuta. Tutkimuksen tavoitteena on koota kuva nykytilasta ja virusepidemian vaikutuksista markkinointiviestintäalaan.

Kuva: Vesa Laitinen

Tutkimus on suunnattu sekä toimistoille että markkinointiviestinnän ostajille. Tutkimus tuotetaan yhteistyössä Alma Median, Marketing Finlandin sekä MTL kanssa.

”Vallitseva tilanne on täysin uusi kaikille, sekä henkilökohtaisella että yritystasolla. Meille on tärkeää, että Regi voi tarjota monivuotista osaamistaan toimialatutkimuksista ja analyyseistä luodakseen kuvan nykytilasta ja sen vaikutuksista markkinointiviestintäalaan. Tulemme jatkamaan tilanteen seuraamista, tutkimista ja mittaamista myös syksyn toimialatutkimuksissa (Vuoden Toimisto, Årets Byrå, Årets Advokatbyrå sekä IR Nordic Markets). Uskomme, että saamme tästä tutkimuksesta alan toimijoille työkaluja ja keinoja käsitellä toimialaa kohdanneita muutoksia, jotka COVID-19 on jo aikaansaanut ja tuo tulevaisuudessa.”

– Robert Skölfman, Toimitusjohtaja ja perustaja

REGI:

Regi on 25 vuoden ajan suorittanut tutkimuspohjaisia markkina-analyysejä ja konsultointia strategisen päätöksenteon ja liiketoiminnan kehityksen tueksi. Räätälöimme tutkimuksia ja suoritamme neuvonantoa B2B -aloilla. Olemme asiantuntijoita ja suoritamme kartoituksia seuraavilla toimialoilla: sijoittajaviestintä, yritysviestintä ja liikejuridiikka. Metodologiamme varmistavat että analyysimme ovat syvälle perehtyviä ja mahdollistavat valistuneen päätöksenteon. Tähtäämme aina hyvin perusteltujen suosituksien tekemiseen. Nämä voivat koskea suhteita ostajan ja neuvonantajan välillä, työntekijätyytyväisyyttä, johtajuuden arviointia, projektiseurantaa, tavaramerkkien arviointia, mielikuva (”perception”) tutkimuksia, työpajoja tai muita räätälöityjä toimeksiantoja. Lue lisää www.regi.se

LISÄTIETOJA

Robert Skölfman, CEO ja perustaja. robert.skolfman@regi.se, +46 8 545 612 80

Carola Katter, Business Director, Vuoden Toimisto, carola.katter@regi.se, +358 40 688 8706

M&M: Vuoden Toimiston kova kolmikko: OIKIO, Republic ja Agency Leroy!

Regi:n Pia Grahn vastaa Vuoden Toimisto-tutkimuksesta Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa Årets Byrå-nimellä. Suomessa Vuoden Toimisto-tutkimuksen partnerina toimii Alma Media ja Norstat Finland.

Viime viikon torstaina, 20.2, julkistimme tämän vuoden Årets Byrå Sverige 2020 -tutkimuksen voittajat, siis Ruotsin Vuoden Toimisto voittajat. Yhteensä 142 toimistoa on ollut mukana tämän vuoden tutkimuksessa, ja vastaajamäärä oli melkein 2 300. Ruotsin Vuoden Toimisto 2020 -gaala pidettiin Berns:illä Tukholmassa ja siellä 17 toimistoa, 17 eri kategoriassa palkittiin!

Tänä vuonna, kun Årets Byrå täytti 20 vuotta Ruotsissa, annettiin myös 20 vuotias kunniapalkinto, joka meni Gullers Grupp -toimistolle ja ihan uudessa osa tutkimuksessa Årets Byrå – Bästa Arbetsgivare (Vuoden Toimisto – Paras Työnantaja) Westander voitti ison kategorian ja Södra Tornet pienen.

Pari viikkoa sitten, 5. helmikuuta, julkistimme myös tämän vuoden Vuoden Toimisto -tutkimuksen kärkitoimistot. Vuoden Toimisto -tutkimus kartoitti neljättä kertaa suomalaismainostajien näkemyksiä toimistoista ja palkintogaalassa Bio Rex:issä palkittiin kymmenen toimistoa, kymmenessä kategoriassa! Ruotsissa tutkimus on jo tehty 20 vuotta ja sen takia voimme myös nähdä mitä tutkimus merkitsee toimistoille, ja heidän asiakassuhteillensa ja hyvinvoinnillensa.

Monet toimistot voittavat vain kerran. Mutta on toimistoja, jotka ovat voittaneet useampia kertoja. Sen takia meillä Ruotsissa tänä vuonna olikin 20 vuotias kunniapalkinto, joka meni Gullers Grupp -toimistolle joka on voittanut Årets Byrå -tutkimuksen 8 kertaa.

Onnea kaikille Suomalaisille voittajille – ja erityisesti toimistoille, jotka ylsivät voittopallille jo kolmatta kertaa! Agency Leroy ja OIKIO Digital Performance Agency säilyttivät hienolla tavalla ykköspaikkansa jo kolmatta vuotta.

Myös Republic of Communications voitti kategoriansa ja on myös voittanut kolme kertaa. Tämä on kova saavutus – mahtavasti tehty!

Onnea myös TBWA Helsingille ja Lataamo Group:ille jotka voittivat kategoriansa jo toisen kerran. Kaksi voittoa on myös Bob The Robotilla, Frankly Partners:illa ja IUM Finland:illa.

Myös Suomessa meillä on nyt kunnon maratonporukka toimistoja, jotka ovat voittaneet Vuoden Toimisto -tutkimuksen enemmän kuin kerran. Jopa 8 toimistoa – hienoa!

Mutta tänä vuonna oli myös 3 aivan uutta voittajatoimistoa: Suomen Digimarkkinointi, Grano Diesel ja Sherpa! Se on mielestäni todella hienoa, että kaikilla on Vuoden Toimisto -tutkimuksessa sama mahdollisuus ykköspaikalle. Se on mahdollista, koska Vuoden Toimisto ei ole ”tavallinen mainoskilpailu”, vaan asiakastyytyväisyystutkimus, jossa fokuksena on omien asiakkaiden näkemys ja tyytyväisyys yhteistyöhön.

Sen takia voittaminen yhden kerran on todella hienoa. Mutta pitkäjänteisyys on valttia ja toimistot, jotka yltävät voittopallille kaksi tai jopa kolme kertaa ovat omassa liigassaan.

Suomen maratonliigassa on nyt 3 toimistoa, joilla on kolme voittoa:

  • Agency Leroy (2018, 2019, 2020),
  • OIKIO Digital Performance Agency (2018, 2019, 2020),
  • Republic of Communications (2017, 2018 ja 2020).

Ja näillä 5 toimistolla on kaksi voittoa Suomen maratonliigassa:

  • TBWA Helsinki (2019 ja 2020),
  • Lataamo Group (2019 ja 2020),
  • Frankly Partners (2018 ja 2020),
  • IUM Finland (2018 ja 2020),
  • Bob the Robot (2017 ja 2018).

Tsemppiä ensi vuodeksi teille ja kaikille osanottajille!

Itseni puolesta sanon tuhannet kiitokset näistä 4 mahtavasta vuodesta, kun siirryn uusien haasteiden pariin! Regi:llä Robin Jakobsson jatkaa tästedes teidän yhteyshenkilönänne. Mahtavaa uutta Vuoden Toimisto -vuotta teille kaikille!

Pia Grahn, Nordic Brand Director, Regi